Oikeustieteen ylioppilaiden yhdistys Kirjaudu sisään

Rangaistuksen tuomitseminen ja täytäntöönpano

Rangaistuksen tuomitseminen ja täytäntöönpano                                      

RANGAISTUKSEN TUOMITSEMINEN JA TÄYTÄNTÖÖNPANO  

25.3.2010

  1. Virallinen syyttäjä ja asianomistajat vaativat tänään (25.3.2010) Varsinais-Suomen KO:ssa rangaistusta Turusta olevalle, 19.10.1954 syntyneelle liikemiehelle Kelpo Kelmille seuraavista rikoksista,

1)      kavallus (tehty 5.6.2009), ja

2)      törkeä rattijuopumus (tehty 1.1.2010).

   Oikeudelle esitetyn selvityksen mukaan Kelmi oli 5.12.2008 tuomittu Turun KO:ssa lainvoiman sittemmin saaneella tuomiolla 8.10.2008 tehdystä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen 31.12.2009 päättyväksi määrätyin koeajoin. Lisäksi Kelmi oli 9.7.2009 tuomittu Tampereen KO:ssa 4.4.2009 tehdystä pahoinpitelystä. Tampereen KO oli katsonut, että Kelmin aikaisempi ehdollinen tuomio oli syytä määrätä pantavaksi kokonaisuudessaan täytäntöön ja että uusi rikos oli periaatteessa kolmen kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen arvoinen. Lopulta Tampereen KO oli kuitenkin päätynyt yhdyskuntapalvelun kannalle. Tampereen KO:n tuomio sai lainvoiman.

   Miten Tampereen KO siten oli 9.7.2009 tuominnut? Miten Varsinais-Suomen KO tuomitsee nyt (25.3.2010), jos se pyrkii noudattamaan sitä tavoitetta, mikä lainsäätäjällä oli 1.10.1997 voimaan tullutta RL 7 luvun uudistusta säädettäessä ja jos se katsoo tuomittavanaan olevan kavalluksen olevan erikseen arvioituna 5 kk:n ehdottoman vankeusrangaistuksen arvoinen ja törkeän rattijuopumuksen vastaavasti 3 kk:n ehdottoman vankeusrangaistuksen arvoinen?

   Mitä muuta Varsinais-Suomen KO:n mahdollisesti oli tuomiossaan lausuttava?

 

2.  Yhteinen sakkorangaistus?  (Viljanen:  Uusi yhtenäisrangaistusjärjestelmä)  (10 p)

 

3.   Rangaistuksen koventamisperuste ”rikoksen kohdistaminen henkilöön ryhmän jäsenyyden vuoksi”?  (Tapani – Tolvanen:  Rikosoikeus. Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano)   (5 p)

 

4.  Selvitä, millaisiin yleisen tason (kriminaali- ja oikeuspoliittisiin) taustaperiaatteisiin toimenpiteistä luopumista koskevat säännökset perustuvat.  (Lappi-Seppälä)  (5 p)

 

3.2.2010

1.   Kirvesmies Kelpo Kelmi on tänään  (3.2.2010) syytteessä Varsinais-Suomen KO:ssa seuraavista rikoksista:

1) pahoinpitely (tehty 4.9.2007) ja

2) petos  (tehty 7.7.2009).

   Haaste oli annettu Kelmille tiedoksi 18.12.2009.

   Asiakirjoista ilmeni, että Kelmi oli 1.8.2007 tuomittu Helsingin KO:ssa 1.3. – 6.3. 2007 tehdystä alkoholipitoisen aineen välittämisestä neljäksi kuukaudeksi vankeuteen. Rangaistus oli määrätty ehdolliseksi  31.12.2008 päättyväksi määrätyin koeajoin. Lisäksi Kelmi oli 8.2.2009 tuomittu Turun KO:ssa 8.5.2008 tehdystä törkeästä petoksesta kymmeneksi kuukaudeksi vankeuteen. Molemmat aikaisemmat tuomiot olivat lainvoimaisia.

   Varsinais-Suomen KO katsoo syytteet toteen näytetyiksi ja harkitsee oikeaksi tuomita Kelmille vankeutta. Miten Varsinais-Suomen KO tänään tuomitsee, jos se katsoo kummankin nyt tuomittavanaan olevan rikoksen erikseen tarkasteltuna ansainneen neljäsosan ao. rikoksesta säädetystä maksimirangaistuksesta, harkitsee oikeaksi, jos se on lain mukaan mahdollista, määrätä aikaisemman ehdollisen rangaistuksen pantavaksi kokonaan täytäntöön, soveltaa tuomitessaan ns. kolmasosasääntöä ja pyrkii toteuttamaan sitä tavoitetta, mikä lainsäätäjällä oli 1.10.1997 voimaan tullutta RL 7 luvun osittaisuudistusta säädettäessä?

Perusteltu vastaus.    (10 p)

2.           Yhteinen sakkorangaistus?  (Viljanen: Uusi yhtenäisrangaistusjärjestelmä)   (10 p)

3.           Rangaistusajan laskeminen?  (Tapani – Tolvanen: Rikosoikeus. Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano)   (5 p)

4.           Yhdenvertaisuus rangaistuksen mittaamisperusteena Lappi-Seppälän mukaan?   (5 p)

 

16.12.2009

TENTISSÄ SAA KÄYTTÄÄ LAKIKIRJAA

 1.  Helsingin KO tuomitsi 6.3.2007 liikemies Reino Reippaan 4 kk:n vankeusrangaistukseen 4.11.2006 tehdystä velallisen epärehellisyydestä. Rangaistus määrättiin ehdolliseksi 31.10.2008 päättyvin koeajoin. Tuomio on lainvoimainen.  Lisäksi Reipas on 3.7.2009 tuomittu Turun KO:ssa 4.5.2009 tehdystä petoksesta 3 kk:n vankeusrangaistuksen sijasta 90 tunniksi yhdyskuntapalveluun. Myös tämä tuomio on lainvoimainen.

Tänään (16.12.2009) Reipasta syytetään Turun KO:ssa 8.4.2008 tehdystä luvattomasta käytöstä ja 1.8.2009 tehdystä petoksesta. Näistä rikoksista Reipas on laillisesti haastettu vastaamaan 2.11.2009. Viimeksi mainitun rikoksen johdosta Reipas on ollut kiinniotettuna ja pidätettynä 4.9.2009 klo 17.45 – 9.9.2009 klo 11.20.

Miten Turun KO tänään tuomitsee, jos se katsoo kunkin nyt tuomittavanaan olevan rikoksen ansainneen erikseen tarkasteltuina vankeutta neljäsosan ao. rikoksen maksimista, soveltaa käytännössä vakiintunutta ns. kolmasosasääntöä ja pyrkii toteuttamaan 1.10.1997 voimaan tulleen RL 7 luvun osittaisuudistuksen tavoitetta?

2. RL 7:1:n mukaan tuomitaan yhteinen vankeusrangaistus, kun joku tuomitaan kahdesta tai useammasta rikoksesta vankeusrangaistukseen SAMALLA KERTAA. Mitä tämä samalla kertaa tuomitseminen tarkoittaa?  Kuvaile lisäksi ongelmia, joita samalla kertaa –edellytyksestä aiheutuu muutoksenhakutuomioistuimissa. (Viljanen: Yhtenäisrangaistusjärjestelmän muutokset)   (10 p)

3. Niin sanottu liigoittumisperuste rangaistuksen koventamisperusteena?  (Tapani – Tolvanen: Rikosoikeus. Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano)   (5 p)

4. Syyttäjän on mahdollista tehdä seuraamusluonteinen syyttämättäjättämispäätös kohtuus- ja konkurrenssiperusteella ”jollei tärkeä yleinen tai yksityinen etu muuta vaadi”. Mitä seikkoja on Lappi-Seppälän mukaan otettava huomioon arvioitaessa yleisen ja yksityisen edun asettamia vaatimuksia?  (5 p)

 

 

 

Oikeustieteen Ylioppilaiden Yhdistys LEX RY